Viimeisestä kirjoituksesta onkin jo jonkin aikaa. Minulla ei ole tapana lukea vanhoja kirjoituksiani, ne kun ovat ajatuksen lentoa juuri siltä hetkeltä ja en anna niiden vaikuttaa uusiin kirjoituksiini ja en halua pyöritellä menneitä olotilojani päässäni. Siksipä en nytkään yhtään muista enkä tiedä, mitä olen viimeksi kirjoittanut ja lähden taas kirjoittamaan tämän päivän ajatuksistani ja oloistani.

Lääkkeistä olen saanut erilaisia sivuoireita, kuten pakkoliikkeitä ja sykkeen nousua ja niitä on sitten yritetty muokata paremmin minulle sopiviksi. Hetken jo tuntuu aina paremmalle, kunnes jälleen alkaa sukellus, kuten tänään jälleen sukellus oikein syviin vesiin. Juuri, kun olin ajatellut palaavani ihan piakkoin töihin ja olotilojeni muuttuvan tasaisiksi. Nyt ei ole tietoakaan maniasta ja ylitsevuotavaisesta voittajatunteesta, sellainen tuntuu kovin kaukaiselta. Vaan itkuisuus, alakuloisuus ja epätoivo ovat vallanneet pään.

Mikäänhän ei varsinaisesti ole huonosti, elämä hymyilee. Itse vaan en hymyile mukana. Siksi en osaa oikein kirjoittaakaan mitään muuta tässä epätoivossani kuin, että LOPU JO. En enää jaksaisi sukellella vaan haluan pintaan hengittämään!